sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Laskiaissunnuntai

Kyllä, totta se on, laskiaissunnuntai!!!
Tänä vuonna tuskin päästään pulkkamäkeen. Nurmea näkyy enemmän kuin lunta.
Enemmän tässä miettii kevättä kuin laskiaista.

Postissa odottelee paketti Ihana Living -nettikaupasta.... ihan vain jotain pientä ja tarjouksesta. Ah, kun nyt olisi se digikamera, voisi sitten kuvan laittaa :(

No, laitetaan tänne Jeren elämää sarjispätkä..... tämäkin englanniksi, ei löydy suomennettuna.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Rauhallinen viikonloppu

Lapset ovat isän luona.... aikaa itselle!
Mietin, että sopivampi nimi tälle blogille olisi ollut pelkkä "Scandinavian dreams", mitään valkoista ei ole näkynyt täällä etelä-suomessa koko talvena.
Toinen asia, mitä mietin, täytyy varmaan hankkia digikamera, että saisi jotain kuviakin liitettyä tähän sivustolle.

Viime viikosta, joka oli kiireinen, niin kuin aina, lapset päättivät laittaa huoneen järjestyksen uusiksi!!! Tekivät sen kahdestaan ja äitiä odotti yllätys kun tuli töistä..... Kirjahylly seisoi keskellä huonetta, koska siitä oli tehty "tilanjakaja" molemmille oma puoli. Kauhistus!!! Toki ymmärrän, että monilla esiteineillä on haaveena omat huoneet ja varsinkin kun ovat "eriparia". Syötiin rauhassa ja sitten rupesin ehdottelemaan hiukan toisenlaista järjestystä huoneeseen. Ehdotus meni läpi ja kaikki ovat jokseenkin tyytyväisiä.

Ilma on tänä viikonloppuna sateinen ja tuulinen. Oli tarkotus käydä äidin kanssa mummin haudalla, koska tänään on mummin syntymäpäivä, mutta ilma muutti suunnitelmat.

Hyvää syntymäpäivää Metsolan mummille!

Pia

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Uusi vuosi, Uudet kujeet

Hyvää Uutta Vuotta 2008 kaikille! Nelikymppisellä sinkkuäidillä ei tunnu olevan muuta tekemistä.... joten täytyy kokeilla kaikkea uutta